Lehdistötiedote: Sopima Oy valittiin Euroopan lupaavimpien teknologia-alan yritysten joukkoon

Yritysten väliset sopimukset eloon herättävä suomalainen ohjelmistoyritys Sopima Oy on valittu Euroopan kiinnostavimpien teknologia-alan startup-yritysten joukkoon Microsoftin globaalissa kasvuyritysohjelmassa.

Pariisissa tiistaina 25.5. järjestettävään Microsoft BizSpark European Summit 2010 -tapahtumaan on valittu 18 eurooppalaista yritystä, jotka esittelevät ratkaisunsa nimekkäälle sijoittajista ja menestyneistä yritysjohtajista koostuvalle raadille. Mukana oleville yrityksille on luvassa kansainvälistä näkyvyyttä ja rahoitusmahdollisuuksia.

”Sopiman pääsy arvostettuun kansainväliseen kisaan kertoo kahdesta asiasta – hyvän sopimustenhallinnan tärkeys liiketoiminnalle on oivallettu ja samalla yritykset hakevat säästöjä sekä parempaa tuottavuutta hankkimalla tarvitsemansa ohjelmistot palveluna. Näiden palvelujen suosio on kovassa kasvussa ja kasvunäkymämme ovat todella hyvät”, kertoo Sopiman toimitusjohtaja Jaan Apajalahti.

”Olemme saaneet Microsoftin BizSpark-ohjelmassa arvokasta tukea kasvuun ja kansainvälistymiseen. Tämän kilpailun avaamat uudet kontaktit ovat siitä oiva esimerkki”, Apajalahti jatkaa.

”On hienoa, että Microsoft voi avata uusia kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille kumppaniyrityksilleen. Sopima oli ensimmäisten yritysten joukossa rakentamassa sovellustaan Windows Azure -pilvipalvelualustallemme kasvuyrityksille suunnatun ohjelmamme tukemana. Tällaisia innovatiivisia kasvuyrityksiä ja yhteistyötä kansainvälisen verkoston kanssa tarvitaan, kun Suomeen rakennetaan uusia talouden tukipilareita”, sanoo toimitusjohtaja Ari Rahkonen Suomen Microsoftilta.

Aiemmin tänä vuonna Sopima voitti kasvuyritysten Innovate!2010-kilpailun Suomen semifinaalin ja pääsi mukaan maailmanlaajuiselle nuorten teknologiayritysten Innovate100!-listalle.

Lisätietoja tapahtumasta Microsoft.eu-sivustolta:  http://bit.ly/dtMll3

Lisätietoja Innovate!2010-kilpailusta ja Innovate100!-listauksesta:
http://www.prnewswire.com/news-releases/sopima-oy-wins-helsinki-pitch-slam-and-enters-esteemed-innovate100-89382367.html

Lisätietoja antavat

Sopima Oy
Jaan Apajalahti, toimitusjohtaja
Puh. 040 701 3897
jaan.apajalahti (at) sopima.com

Microsoft Oy
Ari Rahkonen, toimitusjohtaja
Puh.  040 754 3966
ari.rahkonen (at) microsoft.com

Sopima herättää sopimukset eloon. Sopiman kehittämä verkkopalvelu mullistaa sopimusten hallinnan tuomalla helppokäyttöiset välineet myös sopimusneuvotteluihin ja sovittujen asioiden seurantaan. Sopima tekee sopimuksista helpommin tulkittavia luokittelemalla ja visualisoimalla sopimusten sisällön liiketoimintaa palveleviksi tiedoiksi ja tehtäviksi. Automaattisesti syntyvien tehtävien ja muistutusten avulla varmistetaan, etteivät tärkeät päivämäärät unohdu, sovitut asiat tulevat tehdyksi ja saadut edut hyödynnetyksi. Sopiman palvelussa on pankkitason tietoturva ja se on toteutettu Microsoft® Windows Azure™ -pilvialustalle. Sopima on perustettu 2009, se on yksityisessä omistuksessa ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Lisätietoja: www.sopima.com.